Siirry pääsisältöön

MIDE

Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun digitalisoitumisen ja energiateknologian tutkimusohjelmassa – Multidisciplinary Institute of Digitalisation and Energy (MIDE) – toteutetaan merkittäviä pitkän aikavälin hankkeita, joiden tavoitteena on huipputason osaamisen luominen, opetuksen vahvistaminen ja suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn lisääminen. MIDE kokoaa Teknillisen korkeakoulun sisällä yhteistyökonsortioita, joissa tutkimusryhmien osaamisalueet yhdistyvät laaja-alaisesti. Tavoitteena on saavuttaa huomattavia synergiaetuja projektien suunnittelussa, läpiviennissä ja tulosten hyödyntämisessä.

Tutkimusohjelman tavoitteena on parantaa suomalaisen teollisuuden, tutkimuksen ja koulutuksen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla sekä alan opetusta projektien tutkimusalueilla. Lisäksi tavoitteena on viestiä yhteiskunnalle Aalto yliopiston teknillisen korkeakoulun pyrkimyksestä uudistua, kansainvälistyä entisestään ja toimia tiennäyttäjänä uuden tekniikan kehittämisessä ja käyttöönotossa. Osana Aalto-yliopistoa Teknillinen korkeakoulu etenee globaalisti kiinnostavilla ja Suomen kannalta tärkeillä ja innovaatioita tuottavilla insinööritaidon alueilla.

Varat tutkimusohjelmaan kerättiin ”Tekniikka elämään” -kampanjan avulla, jonka tavoitteena oli hankkia yrityksiltä ja yhteisöiltä vähintään 20 miljoonan euron rahoitus tutkimusohjelman toteuttamiseksi. Kampanja järjestettiin vuonna 2008 Teknillisen korkeakoulun 100-vuotisen taipaleen kunniaksi. Tutkimuksen vapaudella haluttiin houkutella lahjakkaita yksilöitä Suomesta ja ulkomailta työskentelemään Otaniemeen, tieteen kannalta olennaisten kysymysten ympärillä.

Digitalisoituminen ja energiakysymykset perustutkimuskohteena

MIDE-tutkimusohjelmaan kuuluu yhteensä 11 projektia, joiden tutkimusalueet liikkuvat aina nanonupuista ja LED-valojen hyödyistä virtuaalimaailmojen käyttöön yhteistyön välineenä. MIDEn digitalisoitumistutkimuksen tehtävänä on yhdistää eri insinöörialojen syvällinen tietämys yhteisten tutkimus- ja sovellusongelmien ratkaisemiseksi ja edistää ICT-tekniikan mahdollisuuksien hyödyntämistä uuden ajattelun luomiseksi eri tekniikan aloilla.

MIDEn energiatutkimuksen tarkoituksena vuorostaan on tuottaa perustutkimuksen kautta tuotteistettavissa olevia kotimaisia ja kansainvälisesti kilpailukykyisiä energiateknisiä sovelluksia, joiden hyöty on investointeihin nähden moninkertainen. Energiatutkimusalojen odotetaan vastaavan osaltaan vaatimuksiin energiatuotannon, varastoinnin, siirron, jakelun, käytön sekä ympäristön tehokkuudesta kehittyneissä ja vasta teollistuvissa maissa.