Siirry pääsisältöön

Ossi-julkistus

Tiedote ma 8.9.2008 klo 6.00

Suuri testiympäristö yhteisömedian kännykkäsovelluksille

Otaniemessä perustetaan tänään merkittävä testiympäristö, jonka tavoitteena on tutkia sosiaalista eli yhteisömediaa matkapuhelimilla käytettynä. OtaSizzle-testiympäristöstä pyritään rakentamaan aikaa myötä tuhansien, eri paikkakunnilla asuvien käyttäjien pitkäaikainen living lab –ympäristö, jossa esimerkiksi käyttäjät voivat itse kokeilla ja kehittää uudenlaisia, omia yhteisömediapalveluita. Esimerkkejä olemassa olevista yhteisömediapalveluista ovat IRC Galleria, Facebook, MySpace ja Jaiku.

Ensimmäisenä käyttöön otetaan Ossi-palvelu. Ossi-tutkimukseen osallistuvat teekkarit saavat käyttöönsä käyttäjille ilmaiset mobiililaajakaistat, joiden avulla he voivat pitää yhteyttä keskenään erilaisissa sähköisissä keskusteluryhmissä ja kehittää uusia tapoja olla yhteydessä. Ossi-palvelun käyttäjien avulla tutkitaan, miten opiskelijat pitävät mieluiten yhteyttä keskenään.

OtaSizzle-ympäristö on avoin eri tutkimuslaitoksille ja yrityksille, jotka haluavat testata ja kehittää omia yhteisömediapalveluitaan ja uusia innovaatioita matkapuhelinten käyttäjillä. Myös syntyvä SizzleLab-testiympäristö kehitetään sellaiseksi, että se voidaan monistaa muualle.

OtaSizzle-projekti on osa TKK:n digitalisoitumiseen ja energiateknologiaan liittyvää tutkimusohjelmaa MIDEä. Eri yritykset ja yhteisöt rahoittavat MIDE-ohjelmaa yli 20 miljoonalla eurolla. OtaSizzle-tutkimusta koordinoi Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT, joka on Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuslaitos. OtaSizzle-projektiin osallistuvat myös TKK:n Tietotekniikan laitos ja Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos.

Video: http://www.youtube.com/hiittv

Verkkosivuja: http://mide.tkk.fi/OtaSizzle

Lisätietoja:

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT

Martti Mäntylä, tutkimusjohtaja,
<martti.mantyla@hiit.fi>,
puh. 050 351 2160

Olli Pitkänen, projektipäällikkö, <olli.pitkanen@hiit.fi>, puh. 050 301 9265